keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Viikon vinkki

Urheile yhdessä perheen kanssa helposti perheleireillä.

Osallistuimme äidin kanssa Syysloman sporttitalkoisiin Kisakalliossa. Eikä haittaa vaikka tästä on jo kolme viikkoa aikaa, nyt on aikaa kirjoittaa, joten kirjoitan :)

Sporttileiri on tarkoitettu pääosin lapsiperheille, mikä näkyy leirin suunnittelussa. Lapsilla ja aikuisilla on ohjelmaa aina samaan aikaan, kuitenkin niin, että lasten ohjelma alkaa 15 minuuttia aikaisemmin ja loppuu 15 min myöhemmin kuin aikuisilla. Aikuisten treenit ovat siis lyhyempiä, mutta silti sopivan mittaisia. Tunnissa ehtii helposti jumpata kunnolla – varisinkin, kun erilaisia jumppia on useita kertoja päivässä. Vaikka meidän perheestä oli mukana vain minä ja äiti, sovimme hyvin lapsiperheiden joukkoon :D




Kuten voitte huomata, vaihtoehtoja oli paljon ja ainakin meille löytyi mieleistä ohjelmaa! Oli hauskaa päästä kokeilemaan täysin uusia juttuja. Osallistuimme DanceMixiin, kahvakuulaan, rumbitaan, selättimeen, kuntonyrkkeilyyn, voimavanteeseen, Nero-hierontakaareen, jättipallojumppaan sekä tietenkin kuntotesteihin. Ihastuin varsinkin uusiin juttuihin: selättimeen, voimavanteeseen ja Nero-hierontakaareen. Tulenkin tekemään näistä jokaisesta oman kirjoituksen vielä lähiaikoina :)






video





video


Lapset oli jaettu ryhmiin ihan pienestä 14-vuotiaisiin, ja aktiviteetit vaihtelivat ikäryhmittäin. Myös ihan pienimmille löytyi hoitopaikka, joten kaiken ikäiset lapsiperheet voivat hyvin osallistua mukaan leirille! Harmittaa, etten pääse tarkemmin kertomaan, miten leiri onnistui lapsiperheiden osalta. Kaikilla kuitenkin näytti olevan hauskaa ja ohjelma ainakin vaikutti viihdyttävältä myös lapsille.

Mielestäni tällaiset viikonloput ovat ihan huippu hyviä! Koko perhe pääsee liikkumaan ja myös vanhemmat saavat keskittyä rauhassa kuntoilemaan. Innostavan ja inspiroivan viikonlopun jälkeen on myös helppo taas jatkaa liikkumista kotona uusien ideoiden kera.

Tätä juttua kirjoittaessa huomasin, että Kisakallion sivuille on päivitetty uusi tuleva Talviloman Sporttitalkoot. Kannattaa käydä kurkkaamassa, jos haluaa tuoda perheensä lomalla liikunnan pariin :)  


Katsu

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Viikon vinkki

Muista keskustella.

Osallistuin viikonloppuna Kisakalliossa järjestetyyn I-tason valmentajakoulutukseen. Olin mukana mallinroolissa, mutta osallistuin silti myös keskusteluihin ja muihin yhteisiin juttuihin. Vaikka asiat, joita tässä alimman tason koulutuksessa käydään, ovat ihan perusjuttuja, eikä niissä asioina olea minulle mitään uutta, oli todella mielenkiintoista jutella ja miettiä kaikkea yhdessä muiden kiinnostuneiden kanssa. Pito, liipaisu, tasapaino, kilpailuun valmistautuminen... kaikki tuntuu itselle jo niin normilta. Teki kuitenkin todella hyvää pysähtyä ja palata ihan sinne perustasolle miettimään näitä asioita, eikä vain yksin vaan yhdessä pohtien ja keskustellen!

Meidät, minut ja Sebastian, pistettiin analysoimaan ammuntaamme yllättävän tarkasti. Vastasimme kysymyksiin, kuten; Mistä kohtaa takki/housut tukevat? Miten solmimme kengännauhat? Miksi liikautit kättäsi juuri tuolla tavalla? Tai miksi silmäsi liikkuvat noin? Vaikka analysoin ammuntaani aina myös itsekseni, muistutti viikonloppu keskustelun tärkeydestä. Oli mielenkiintoista purkaa omia tapojaan osiin myös niiltä osin, joita ei välttämättä itsekään tajua ajatella sen kummemmin. Kiitos siis kaikile oppilaille ihailtavan tarkoista kysymyksistä!

Lisäksi haluan vielä jakaa kanssanne hienon koosteen, jonka sain koulutukseen osallistuneelta Minnalta. Toivottavasti siitä on hyötyä jollekin ammuntaa aloittelevalle :)


Katsu





video


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikon vinkki

Ammu välillä silmät kiinni.

Moni varmasti testaa asentoaan tähtäämällä taululle silmät kiinni. Tämä toimii, jos tarkoituksena on saada asento, joka osoittaa mustalle. Jos vain tähtäät ja avaat silmät, saattaa silmäsi hakea asennon huomaamattasi keskelle, vaikka nolla-asentosi osoittaisi oikeasti esim. kasiin. Siksi tätä tapaa huomattavasti tarkempaa tietoa omasta asennostaan saa kun ei vain tähtää vaan myös ampuu silmät kiinni. Näin pysyy helposti tarkistamaan, onko asento varmasti oikeanlainen.

Noudata näitä ohjeita niin onnistut:

  • Lataa ja valmistaudu laukaukseen täysin normaalisti
  • Tule taululle
  • Kun olet saavuttanut hyvän pidon ja tähtäyskuvan eli hetken jolloin normaalisti ampuisit, pistä silmät kiinni
  • Odota pari sekuntia
  • Tee rauhallinen ja rento liipaisu
  • Katso minne osuit

Jos osuma on lähellä kymppiä tai normaalia hyvää osumaasi niin asentosi on hyvä. Jos osuma on jossain kaukana, ehkei edes mustalla, kannattaa miettiä onko asento tai aseen säädöt varmasti hyvät juuri sinulle. Ammu useita laukauksia, jolloin näät, alkaako kasaa syntyä johonkin tiettyyn kohtaan. Jos jokainen laukaus osuu selvästi esim. ylös, perä on todennäköisesti liian ylhäällä jne. Vielä tarkempaa tietoa tapahtumista saat käyttämällä lisäksi noptellia.

Itse ammuin tänään silmät kinni tällaisen kasan, mikä on mielestäni jo riittävän hyvä :)


Katsu





tiistai 1. marraskuuta 2016

Testejä, parlamentteja ja juhlaa

Sitä kaikkea oli viime viikonloppu täällä Kisakalliossa, kun ampumaurheilijat, valmentajat, seuratoimijat sekä muut innostuneet kaikista lajeista kokoontuivat viettämään yhteistä Grande Finale -viikonloppua.

Meillä maajoukkueurheilijoilla viikonloppu alkoi kuntotesteillä heti perjantaina. Testeihin kuului InBody -kehonkoostumusmittaus, polkupyöräergometri, FMS, Y-balance ja lihaskuntotesti. Vaikka testit eivät suoranaisesti kerro lajitaidosta yhtään mitään, on myös meille ampumaurheilijoille tärkeää olla riittävän hyvässä fyysisessäkunnossa; hyvä peruskunto auttaa jaksamaan rankkoja treenejä, kehonhallinta on parempaa, kun lihaksisto on kunnossa eikä vammoja synny, kun kroppa toimii kunnolla ja on tasapainossa. Näitä testejä on tehty meille aktiivisesti kolmen vuoden ajan, ja niistä onkin kiva seurata omaa kehittymistään.

Omia tuloksiani en aio tänne julkisesti kirjoittaa, mutta niitä voi kysellä, jos kiinnostaa vaikka kokeilla pystyykö itse samaan ;)











Testien jälkeen viikonloppu jatkui lauantain lajiparlamenteilla ja ilta päättyi Grande Finaleen, jossa palkitaan vuoden parhaita urheilijoita, syödään hyvää ruokaa ja nautitaan hyvistä esityksistä. Lisää kuvia ja muuta löydät täältä :)





♥Katsu


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Viikon vinkki

Harjoittele välillä myös kaverin kanssa.

Harjoittelen, varsinkin nyt Kisakalliossa asuessa, paljon yksin. Se on tärkeää ja kehittävää, sillä saa keskittyä ihan vaan niihin omiin juttuihin. Olisi kuitenkin hyvä treenata välillä myös yhdessä kaverin kanssa – ja tarkoitan tällä muutakin kuin samaan aikaan ampumista.

Juho tuli loppuviikoksi Kisakallioon harjoittelemaan, ja ollaan keksitty monia pikkukisoja, joita on hauska yhdessä kaverin kanssa ampua. Jätän niitä kuitenkin vielä kertomatta, jotta jää jotain seuraaviinkin vinkkeihin...:D Tässä kuitenkin pari hyvää ”klassikkoa”:
  • Finaaliharjoitus yhdessä kaverin kanssa. Pyydä kaveria pitämään finaali tai lataa puhelimeen ShootingFinal niminen sovellus ja saat treenistä aidon tuntuisen.
  • Kymppikisa. Ammu kaverin kanssa aina laukaus kerrallaan. Se kumpi ampuu paremman kympin saa pisteen. Jos molemmat ampuu ysin, kumpikaan ei saa pistettä!
  • Kumpi ampuu vähemmillä laukauksilla kaikki kymmenykset 10.0-10.9?
  • Ampukaa viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen laukauksen kilpailu. Lisäjännitystä saa lyömällä vetoa kahvista, limusta tai ihan mistä vaan keksittekin :)

Katsu


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Uusia tuulia

Uusi olympiadi on alkanut ja ainakin meillä kivääripuolella on tehty suuria muutoksia. Tai suuria ja suuria, varmaan riippuu vähän siitä miten asioita ajattelee. Paljon pysyy ennallaan, mutta aikaisemmin päävalmentajanamme toiminut Juha Hirvi ei enää jatka seuraavalle kaudelle. Minusta henkilökohtaisesti tuntuu aika haikealta ja oudoltakin. Juha on ollut valmentajana koko maajoukkueurani ajan, aina mukana leireillä ja kilpailussa. Hän on varmasti vaikuttanut kasvamiseeni ja kehittymiseeni urheilijana. Tuntuu oudolta, etten enää tiedä, mikä hänen roolinsa on ampumaurheilun puolella. Toivottavasti hän seuraa ja kannustaa meitä, ja tulee vielä kisoihin moikkaamaan :)

Uusi päävalmentaja valitaan vasta ensi kesänä. Siihen asti meillä on kaksi lajivalmentajaa (Pirjo Peltola ja Pasi Wedman) sekä yhdessä lajivalmentajien kanssa muutosta johtava lajijohtaja (Jukka Salonen). Pasin valmennus painottuu jatkossa ehkä enemmän meihin aikuisiin, kun nuorten olympiavalmentajan tehtävät siirtyvät Pirjolle. Minulle henkilökohtaisesti tämän tason muutoksilla ei ole kovin suuria vaikutuksia, sillä Pasi toimii myös jatkossa henkilökohtaisena valmentajanani.

Millaisia muutoksia sitten on luvassa? Turkuun kehitetään jonkinlaista ampujien valmennuskeskusta. Tarkoituksena luoda ihanteelliset olosuhteet opiskelun ja harjoittelun yhdistämiseen siellä asuville urheilijoille. Myös leirejä aletaan jatkossa pitää siellä. Kansainvälisiin kilpailuihin lähetetään jatkossa vain ne, jotka sillä hetkellä ovat hyvässä kunnossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maailman cupiin voi lähteä yhtä hyvin mistä tahansa maajoukkueryhmästä – kunhan on hyvässä tuloskunnossa. Meidät aiotaan myös ”pistää koville”. Jännä nähdä, että mitä se tulee tarkoittamaan.

Uudet maajoukkueryhmät on valittu, ja saan edelleen jatkaa A-maajoukkueessa! Tämä tarkoittaa, että liitto odottaa minulta finaalisijoille sijoittumista ensi vuoden maailman cupeissa ja arvokilpailuissa. Hassua ajatella, että se todellakin on sitä, mihin ensi vuonna pyritään ja ajatuskin tuntuu täysin mahdolliselta. Miksi hassua? Koska tuntuu, että ihan muutama vuosi sitten olin vielä pieni urheilijan alku, joka unelmoi kaikesta tästä. Välillä on vaikeaa pysähtyä ja tajuta, kuinka hyvin kaikki on jo nyt, kun unelmat ja tavoitteet vain kasvavat. Toivottavasti meille luodaan muutoksen myötä vielä paremmat edellytykset harjoitella kohti näitä unelmia.


Katsu




keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Viikon vinkki

Täytä muistikirjaa harjoituksistasi.

Tämä on vinkkinä sellainen, joka sopii kaikille lajista riippumatta. Moni varmaan tietää, että on tärkeää pitää kirjaa harjoituksistaan, ja useimmat varmasti pitävätkin. Kun merkkaa harjoituksiaan ylös, pysyy kärryillä omista tekemisistään. Mutta millaista harjoituspäiväkirjaa sinä pidät? Merkkaatko sinne harjoituskerrat, tunnit tai laukaukset? Kirjoitatko ylös tunteita, tuntemuksia tai sinä päivänä vallitsevaa olotilaa? Entä treenissä kokemiasi oivalluksia? Kannattaisi. Pieni kirjoittamisen vaiva treenin jälkeen voi olla korvaamaton apu joskus lähiaikoina tai vaikka vasta useamman vuoden päästä.




Useimmilla, myös minulla, harjoituspäiväkirjan pito jää helposti pelkkään laukausten kirjoittamiseen – se on niin nopeaa ja helppoa. Olisi kuitenkin todella tärkeää kirjoittaa myös joitain ajatuksia ylös. Niitä suuria oivalluksia ei välttämättä enää muista muutaman kuukauden päästä, kun on taas se hetki, jolloin kaikki (mutta kun ei vaan keksi, että mikä) tuntuu olevan pielessä. Tällaisina hetkinä on huomattavasti helpompaa tutkia sitä omaa muistikirjaa ja käyttää apuna jo oivallettuja asioita. Suurella todennäköisyydellä sieltä löytyy apua tai jopa ratkaisu vallitsevaan pulmaan. Jos muistikirjaa ei ole, joudut rypemään joka kerta samat asiat läpi oivaltaaksesi jo joskus oppimasi asian taas uudelleen.

Mutta entä jos en oivaltanut tänään mitään? Minulle tämä tekee muistikirjan täyttämisestä vaikeaa. Kun kokee vahvan ahaa-elämyksen, se on helppoa kirjoittaa ylös, mutta mitä kerron lähes neutraalista treenikerrasta? Yksi hyvä aihe on kertoa mielentilasta tai kehon tuntemuksista ja miettiä, kuinka ne vaikuttivat treeniin. Kannattaa myös kertoa, mitä/miten treenasi ja miten treenissään onnistui. Muistikirjan täyttäminen treenin jälkeen saa sinut myös hetkeksi pysähtymään ja jäsentämään treenin mielessäsi. Pelkästään jo se auttaa sinua kehittymään :) 



Katsu


P.s. Olet ehkä huomannut, etten julkaissut kirjoitusta perjantaina tai maanantaina, vaikka olin niin ”luvannut”. Blogini tulee muuttumaan. Minun on pakko myöntää, että en ehdi kirjoittaa juttuja niin usein kuin haluaisin. Tahdon, että blogini kirjoitukset eivät ole mitäsattuujuttuja vaan laadukkaita tekstejä omista ajatuksistani. Treenaan tällä hetkellä paljon, enkä voi käyttää jokaista lepohetkeäni kirjoittamiseen. Tästä syystä uusia kirjoituksia ilmestyy aina, kun minulla on aikaa ja inspiraatiota kirjoittaa – varmasti kuitenkin lähes viikoittain. Viikon vinkin julkaisen joka tapauksessa aina keskiviikkoisin. Harvemmasta kirjoitustahdista johtuen tekstini tulevat painottumaan vielä enemmän urheilun puolelle. Muuta elämääni ja päivittäistä valmentautumista pääset seuraamaan instagramissa ja facebook-sivullani.